Kokoa palvelusuunnitelma

Hautauspalvelumme palvelee ja auttaa kaikissa hautauksenjärjestelyyn liittyvissä kysymyksissä, joten aluksi riittää että otat meihin yhteyttä, ja saat apua järjestelyihin.

Hautausjärjestelyjä voitte hoitaa jo ennen kuin hautauslupa on kirjoitettu. Meiltä saa palvelua kasvotusten ja arkut sekä uurnat ovat nähtävillä liikkeessämme. Hoidamme puolestanne kaikki tarvittavat varaukset ja järjestelyt veloituksetta.

Alla voitte tutustua palveluihimme /tuotteisiimme ja koota alustavan hautauspalvelukokonaisuuden, joka ei sido teitä mihinkään, vaan voimme käyttää sitä apuna tapaamisessamme.

Valitse hautausmuoto

Sekä arkku- että tuhkahautauksessa siunaustilaisuus on samanlainen toimitukseltaan ja kestoltaan.

Toimituksen jälkeen arkku yleensä kannetaan kirkosta omaisten saattamana;  arkkuhautauksessa lasketaan hautaan ja tuhkaushautauksessa kannetaan autoon, joka vie arkun krematoriolle. Tähän kuljetukseen vaikuttaa krematorion paikkatilanne, mikä selvitetään hautauspalvelun toimesta ennen siunausta. Tuhkan hautaaminen tapahtuu yleensä erikseen sille varattuna aikana. Hautaustoimilain mukaan tuhka on vuoden kuluessa tuhkaamisesta haudattava tai muulla tavoin sijoitettava pysyvästi yhteen paikkaan. Mikäli tuhka sijoitetaan muistolehtoon, niin tällöin ei tarvita uurnaa, vaan tuhka sirotellaan seurakunnan toimesta virka-aikana krematorion pahvirasiasta muistolehtoon. Omaiset eivät voi olla tässä läsnä.

Arkun valinta

Ruumisarkku on hautaustoimilain mukaan pakollinen osa hautajaisia – ihmistä ei saa haudata maahan tai tuhkata ilman arkkua. Siunaustilaisuudessa arkku edustaa vainajaa, ja se on esillä keskeisimmällä paikalla. Se kuvastaa vainajan persoonaa, arvoja ja muistuttaa hänelle tärkeistä asioista.

Meillä kaikki arkut ovat kotimaisia Punkalaitumen SHT-tukun valmistamia ja ne täyttävät kaikki arkkumateriaalivaatimukset. Nämä arkut maatuvat tai palavat puhtaasti, eivätkä kuormita ympäristöä tarpeettomasti. SHT-arkut sopivat yhtä hyvin niin tuhkaukseen kuin arkkuhautaukseenkin. Valitsemalla kotimaisia tuotteita ja palveluita, varmistamme suomalaisen työn jatkuvuutta.  Kotimaisen arkun tunnistaa Suomalaisen Työn Liiton myöntämästä Avainlippu-merkistä.

Alla ehdotuksia vainajan persoonallisuutta mukaillen kotimaisista SHT-tukun arkuista sekä kotimaisista uurnista.

Mikäli ei löydy ajatukseen sopivaa, niin olettehan yhteydessä ja esitätte toiveenne, niin etsitään yhdessä sopiva kokonaisuus; hinnan, materiaalin ja värin puolesta.

{{product.title}}

{{product.description}}

{{product.price}} €

Valitse

Uurnan valinta

Jos vainaja tuhkataan, tarvitaan tuhkalle myös uurna. Uurna joko haudataan tai sieltä sirotellaan tuhkat haluttuun paikkaan. Mikäli tuhka haudataan seurakunnan toimesta muistolehtoon, niin uurnaa ei tarvita. Uurnissa on myös paljon valinnanvaraa ja niissä on mahdollisuus ottaa huomioon vainajan persoona. Liikkeessämme on monen uurnanvalmistajan uurnia nähtävillä.

{{product.title}}

{{product.description}}

{{product.price}} €

Valitse

Vainajan vaatetus

Perinteisesti vainaja puetaan arkkuun asettamisen yhteydessä valkeaan hautaustoimiston puuvillapaitaan ja sukkiin. Vainaja voidaan pukea myös omiin vaatteisiin. Oma vaate voi olla arkiasu, yöpaita tai juhla-asu, puku tai leninki. Arkkuun voi laittaa mukaan myös valokuvia tai kirjeen.

{{product.title}}

{{product.description}}

{{product.price}} €

Valitse

Vainajan kuljetus

Hoidamme vainajan kuljetukset ensiluokkaisella kalustolla ja kuljettajamme ovat alansa ammattilaisia. 

Kuljettajamme hoitavat vainajan pukemisen ja arkkuun laiton, minkä jälkeen vainaja kuljetetaan arkussa kirkon säilytystiloihin odottamaan siunausta. 

Omaiset voivat halutessaan olla vainajan siirrossa mukana. Järjestämme rauhallisen ja kiireettömän hetken hyvästelyyn avoimen tai suljetun arkun vierellä. 

Kuljetamme myös tarvittaessa uurnan krematoriolta hautausmaalle puolestanne.

Kun kyseessä on tuhkaushautaus, niin kuljetuskuluihin lisätään kuljetus siunauspaikasta krematoriolle, sekä uurnan/tuhkarasian kuljetus krematoriolta sovittuun paikkaan. Krematorio kuljetuksen hinta vaihtelee krematorion mukaanTarkemman hinnan saatte asioinnin yhteydessä.

Paikalliskuljetus

150€

Valitse

Tämän lisäksi kauttamme hoituvat alla olevat asiat

Kukat

Pirkkalan Kukkapalvelun Salla Pylvänäinen toimittaa kukat valmiiksi kirkolle ennen siunausta, sekä tarvittaessa muistotilaisuuspaikkaan.
https://www.pirkkalankukkapalvelu.fi

Kivikaiverrukset/uudet kivet

Kiviliike Sairanen
https://www.kiviliikesairanen.fi/

Kiviliike Kivilähde
https://www.kivilahde.fi/

Muut

Muistotilaisuuspaikan varaukset

Kuolinilmoitukset Suomessa ilmestyviin lehtiin

Ohjelmat

Valokuvaus

Perunkirjoitus

Perunkirjoitukseen saatte kauttamme yhteistyökumppaneidemme tiedot ja heiltä saa tarjouksen perunkirjoituksesta. Listan perukirjassa mainittavista asioista löydät Verohallinon sivuilta:
https://vero.fi/henkiloasiakkaat/omaisuus/perinto/perunkirjoitus_ja_perukirj/